perjantai 11. joulukuuta 2020

VW T4 vaihdekepin nuppi

Vanha nuppi joutaa täysin palvelleena eläkkeelle. Aliexpressistä löytyi uusi, jonka kerrotaan olevan nahkaa ja alumiinia. No, ei se niin tarkkaa ole, on se ainakin alumiinia, loput on muovia.

Ihan järkevältä vaikuttaa ja paketissakin lukee "Momo", vaikka ilmoituksessa ei sitä ole mainittu.
Eikä ole hinnan kiroissa. 

Hieman käytetyn näköinen on, saattaa jopa olla feikki
Kiristyy nätisti keppiin kolmella kuusioruuvilla.



lauantai 5. joulukuuta 2020

VW Multivan 2.5 TDI -99 projektikertomus

Multivan ollut talossa helmikuusta 2010 saakka. Hyvin on palvellut, ehdottomasti paras omistamani VAG -konsernin tuote. 







 

perjantai 4. joulukuuta 2020

VW Caravelle GL syncro -92

Omistin tuollaisen vm. 1992 VW Caravellen vuodesta 2007 vuoteen 2010 saakka.

Paljon tuli kikkailtua, kokeiltua ja laitettua. Palautetta, niin kannustavaa kuin rakentavaakin.

Monta asiaa oppii kantapään kautta ja millä saa ns. rispektiä ja mistä saa vinoja hymyjä. Vaan jos ei mitään tee, ei saa kumpaakaan.

Valitettavasti monet ulkopuoliset linkit ovat kuolleet jo aikoja sitten.
Nykyään olen sen verran viisaampi, että jos linkitän esim. Ebay:hin, otan sivusta ainakin kuvakaappauksen talteen, koska linkki yleensä kuolee muutamassa kuukaudessa.


Omalla domainilla kuvat ovat onneksi tallessa, osoite vain muuttui pari vuotta sitten, oli iso urakka muuttaa osoitteet uuteen kohteeseen.


Projektikertomus FFP.fi:llä




VW T4 kytkinpolkimen heikko kohta

Kytkinpolkimen tukirauta on T4:n heikko kohta: pääsee koko ajan liikkumaan hieman ja ajan mittaan rasituksessa murtuu kokonaan.

Oma kokemukseni on kymmenen vuoden takaa, ongelmaa käsitelty FFP:n foorumilla päivämäärällä 20.11.2010 

Pelkkä hitsaaminen ei välttämättä auta, koska rakenne ei siitä juuri vahvistu, vaan kulma pitää tukea jollakin tai valmistaa uusi vahvemmasta aineesta.

Kunnollista hitsausta varten mekanismi pitäisi irrottaa kokonaan, koska tuo sauma on ahtaassa paikassa ja hitsata pitää melkein sokkona.

Hitsaamisen jälkeen vahvistin rakennetta tuella.

torstai 3. joulukuuta 2020

VW T4 Multivan 2.5TDI kytkimen vaihtoa

Kun auton kytkin on ollut jo jonkin aikaa saattohoidossa ja tehohoidonkin tarve on ollut krooninen jo pitkään, opettaa se taloudelliseen ajotapaan: kaasua ei voi painaa liian kovaa, jotta kytkin ei luistaisi. 
Nyt on uusi kytkin laitettu, kiitos Autohuolto Susiraja hyvästä palvelusta. Ei kuulemma mennyt vaihto ihan suunnitellusti: kytkintä ilmattaessa oli uusi työsylinteri hajonnut. Onneksi paikkakunnalta löytyi uusi vastaava, että liikaa viivettä ei korjaukseen tullut.

444tkm sillä jaksoi valkuperäinen sinnitellä, ensimmäiset oireet alkoivat jo viime vuoden kesällä. Jospa taas pärjäisi toisen mokoman. Tuo optimoitu tekniikka ei vain ole ihan kytkinystävällisin.

Kärsin tänään voimakkaita vieroitusoireita, kun ajaessani sijais-corsalla  huomasin koko ajan puristavani rattia rystyset valkoisena.  En ole kai tottunut ns. normaaliin autoihin, vaan pitää olla tuollainen laiva ohjattavana.

Opel Corsa 1.2