Myytävänä Milwaukee M18 käsijyrsin, joka on US-mallia, vastaa käytännössä Suomessa myynnissä olevaa mallia FTR8-0X. Jenkkimallissa eroa tyyppimerkintä ja mm-asteikon lisäksi tuumat.
Tämä tuote on ostettu Ebayn kautta USA:sta. Viime kesänä laite meni mykäksi ja koska US-malleja ei huolleta Suomessa, jouduin lähettämään sen Yhdysvaltoihin takuuhuoltoon. Ilman en voinut olla, joten tilasin samanlaisen uuden huollon ajaksi, joten minulla on näitä kaksi.
Olen omistanut Milwaukseen laitteita 11 vuoden ajan ja tämä on itse asiassa ensimmäinen, joka piti lähettää korjaukseen.
Laitteen mukana tulevat tarvikkeet ovat käyttämättömiä. Laite toimii moitteetta, ei ole huollon jälkeen käytetty kuin tämän videon teossa.
Omassa käytössä tämä on pääasiallisesti ollut metallin työstämisessä, koska valovirtakompressorini ei jaksa syöttää ilmaa paineilmahiomakoneelle. Vaikka laite painaa jonkin verran, on johdottomuus ehdoton etu.
Laitteessa on 1/4" istukka, mutta siihen saa useita eri koon hylsyjä eri tarkoituksiin. Kyseessä on siis runkomalli, johon ei tule akkua mukaan.
Videolla tuli mainittua, että laitteen maksimi kierrosluku on 24 000 rpm, mutta se onkin 31 000.
Myynnissä alle 2kk käytetty Samsung huippuluuri S22 malliin siirtymisen takia. Ostettu Joensuun Elisa -myymälästä 17.1.2022, ostokuitti mukaan.
Tuote on jokseenkin virheetön. Tuote Joensuussa. Laite toimitetaan tehtaan pakkauksessa, mukana tulee kaikki mitä uutena myyntipakkauksessa on (USB-C kaapeli, käyttöohje). Lisäksi laturi ja silikonisuojus.
Hinta 750€. Nouto, toimitus, postitus. Mobilepay, tilisiirto, käteinen
Kuvanvakaajan toiminnasta esimerkki
11.2.2022 ennen kello kuutta on normaalisti synkän pimeää
Liukuoven alemman rissan oikuttelu joku viikko sitten alkoi oireilla niin, että oven lukitus ei enää toiminut sähköisesti, koska ovi alkoi roikkua ja lukon kolmenapainen kosketin ei saanut enää yhteyttä oven karmissa olevaan vastakkeeseen.
Rissa tuli juuri vaihdettua ja ongelma korjaantui.
Vuonna 2014 lukituksen vika oli oven puoleisessa liitinpaketissa, josta jouset olivat hajonneet.
Maailmalta silloin varaosahintoja hirvittelin ja tuumasin, että marmoritiskillä kytkimen hinta olis varmaan yli sata euroa. Kytkin näyttää kuvan mukaiselta, jouset näyttävät vaihtokuntoiselta.
Ensiavuksi teurastin pari kuulakärkikynää. Melko enteellisesti toisessa mainoskynässä luki "Veljekset Laakkonen", joka silloin toimi VAG -jelleenmyyjänä ennen K-Caaraa.
Aikeissa oli hankkia ihan oikeita varaosajousia nipullinen, mutta en ole vielä tähänkään päivään mennessä onnistunut sitä tekemään kun kytkinpakettikin on toiminut moitteetta -ensiavusta huolimatta tai sen takia.
Kaksi vuotta sitten Fixus -liikkeestä ostettu JP Group merkkinen liukoven alempi rissa: toinen pienemmistä rullista on lakannut kokonaan pyörimästä ja nyloniin on hankautunut vekki. Iso juoksupyörä on tolkuttoman väljä ja kehältään kulunut. Surkeaa laatua, kun ottaa muomioon, että alkuperäinen kesti 17 vuotta. Ebaysta hankittu halppis tätä mallia ennen ei tosin kestänyt vuottakaan.
Tilasin latvialaisesta kaupasta uuden Febi -merkkisen hintaan 35€ kuluineen, toivottavasti kestää paremmin.
Yritin kovasti etsiä liukuoven alakiskosta vauriota, joka kuluttaisi rissaa ennenaikaisesti, mutta kisko vaikutti ehjälle.